16.2.2001

Maksuohjelmaehdotus Kouvolan käräjäoikeudessa

A:n velkajärjestely oli aloitettu 25.1.1999. Selvittäjä oli toimittanut maksuohjelmaehdotuksen tuomioistuimelle 9.4.1999. A asui avopuolisonsa omistamassa asunnossa. Ehdotuksessa oli otettu huomioon asumismenoina varsinaisten asumiskustannusten 382,95 markan lisäksi puolet A:n avopuolison asuntolainan kuukausittaisista hoitomenoista eli 829 markkaa.

Velkojista X Oyj antoi kirjallisen lausuman maksuohjelmaehdotuksesta. X Oyj vastusti maksuohjelmaehdotuksen vahvistamista ehdotetussa muodossa. Velkoja katsoi, että hakijan hyväksyttävinä asumiskustannuksina voitiin pitää vain varsinaisia asumiskustannuksia, jotka oli jaettu avopuolisoiden kesken puoliksi. Hakijan osuus niistä oli 382,95 markkaa. Velkojien kannalta oli kohtuutonta, että hakija osallistuisi avopuolisonsa omaisuuden kartuttamiseen, kun omaisuus kuitenkin oli velkajärjestelyn ulkopuolella. Velkoja totesi, että hakijan avopuolisolla oli riittävästi maksuvaraa, joten hän kykeni hoitamaan ottamansa asuntolainan itse eikä velkajärjestelyä hakeneen puolison tarvinnut osallistua lainanhoitomenoihin siksi, että avopuoliso kykenisi säilyttämään asuntonsa.

Käräjäoikeuden päätös 14.6.1999

Velkajärjestelyssä olevan oli lähtökohtaisesti käytettävä koko maksuvaransa omien velkojensa maksuun. Hän ei voinut yleensä maksaa esimerkiksi avopuolisonsa velkoja.

Tässä tapauksessa maksuohjelmaan oli pantu 829 markkaa kuukaudessa avopuolison omistaman omakotitalon asuntovelkaa eli puolet lainakulujen kuukausierästä. Velallisen asumismenoiksi oli, huomioon ottaen lisäksi puolet muista asumiskuluista, saatu 1 221,95, oikeastaan 1 211,95 markkaa.

Mikäli A:n ja hänen avopuolisonsa asuminen järjestettäisiin vuokraamalla heidän tarpeensa kohtuudella täyttävä asunto, voitiin siitä arvioida A:n asuinpaikkakunnalla aiheutuvan2 400 - 2 600 markan kokonaiskulut eli A:n vastuulle jäisi 1 200 - 1 300 markan asumismenot. Tämän arvion perusteella A:n maksuohjelma ei myöskään avopuolison velan maksua koskevilta osin ollut velkojien etujen vastainen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 23 §:n 1 momentin ja 38 §:n nojalla vahvisti maksuohjelmaehdotuksen hakijan maksuohjelmaksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Martti Häkämies.

Kouvolan hovioikeuden päätös 29.9.1999

X Oyj valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Hoppu, Sakari Pasila ja Seija Pälsi. Esittelijä Tomi Vistilä.

Perustelut

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan velallisen on käytettävä velkojensa suoritukseksi maksuvaransa eli kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihinsa. Velallisen maksuvaralla tarkoitetaan siis sitä rahamäärää, joka jää jäljelle, kun hänen tuloistaan vähennetään hänen välttämättömät menonsa, joihin lasketaan kuuluviksi myös hänen välttämättömät asumiskustannuksensa.

Asiassa on riidatonta, että omakotitalo, jossa A asuu, on yksin hänen avopuolisonsa B:n omistama. Myös asunnon hankkimiseen otettu asuntovelka on yksin B:n velkaa. A:n velkoja X Oyj on hyväksynyt, että A:n välttämättömiin menoihin lasketaan puolet asunnon varsinaisista asumiskustannuksista, joilla nyt tarkoitetaan sähköstä, lämmityksestä, jätehuollosta, vakuutuksesta ja kiinteistöverosta aiheutuvia kustannuksia.

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko A:n välttämättömiin menoihin katsoa kuuluvan myös puolet kuukausittain maksettavista B:n asuntolainan lyhennyksistä ja koroista.

Avopuolisoiden välisiin varallisuusoikeudellisiin suhteisiin sovelletaan yleisiä varallisuusoikeudellisia sääntöjä ja periaatteita. Koska asuntovelka on yksin B:n velka, A ei ole osaksikaan vastuussa velan suorittamisesta. Tämän vuoksi A:n välttämättömiin menoihin ei voida lukea laskennallista osuutta B:n velan koroista ja lyhennyksistä.

Luotettavaa selvitystä ei myöskään ole esitetty siitä, että A ja B olisivat sopineet yhteisen taloutensa asumiskustannusten jakamisesta siten, että A vastaisi omasta osuudestaan suorittamalla B:lle jonkin omia kohtuullisena pidettäviä asumismenojaan vastaavan määrän tai että A olisi tosiasiallisesti menetellyt näin. Sen vuoksi puheena olevia asuntoluottokustannuksia ei voida ottaa huomioon A:n maksuohjelmassa.

Päätöslauselma

Alempien oikeuksien päätöksiä muutetaan siten, että A:n maksuohjelmaan asumisesta aiheutuvana menona merkitty osuus puolison asuntolainasta 829 markkaa poistetaan maksuohjelmasta. Tästä päätöksestä aiheutuvien muutosten tekemiseksi maksuohjelmaan asia palautetaan Kouvolan käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Per Lindholm, Kari Raulos, Mikael Krogerus (eri mieltä), Markku Arponen (eri mieltä) ja Pertti Välimäki. Esittelijä Kari Vesanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen esittelijäneuvos Vesanen, jonka mietintö oli päätöslauselman osalta Korkeimman oikeuden päätöksen mukainen, esitti perusteluina seuraavaa:

A ja B ovat avopuolisoita.

Avopuolisoiden keskinäinen suhde poikkeaa eräiltä osin oikeudellisesti aviopuolisoiden keskinäisestä suhteesta. Avopuolisoilla ei, toisin kuin aviopuolisoilla, ole elatusvelvollisuutta toisiaan kohtaan. Avopuolison vastuu toisen avopuolison velasta voi perustua yksinomaan avopuolison omaan tahdonilmaisuun velkojalle. Avopuolisoilla ei myöskään ole avio-oikeuden kaltaista oikeutta toistensa varallisuuteen. Muutoinkin avopuolisoita tarkastellaan varallisuusoikeudellisesti suhteessa toisiinsa lähtökohtaisesti kuten kahta toisilleen vierasta henkilöä.

Myöskään velkajärjestelylaki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä avopuolisoiden keskinäisestä vastuusta toisen avopuolison yksin ottamasta velasta.

Asiassa on riidatonta, että A:n maksuohjelmassa huomioon otettu asuntolaina on yksin A:n avopuolison B:n velkaa. Myös asunto, jossa A asuu, on yksin B:n omistama.

Edellä mainituista avoliiton oikeudelliseen luonteeseen liittyvistä seikoista seuraa, että B on lähtökohtaisesti velvollinen itse suoriutumaan omistamaansa asuntoon kohdistuvista velanhoitokustannuksista. Näiden kustannusten huomioon ottaminen edes osittain A:n maksuohjelmassa merkitsisi tosiasiallisesti sitä, että A:n omien velkojien mahdollisuudet maksun saantiin heikkenisivät, koska A:n laskennallinen maksuvara pienenisi huomioon otettavien menojen määrällä. Jos maksuvaraa tosiasiassa käytettäisiin B:n velkojen kattamiseen, tästä aiheutuisi siten B:lle tai hänen velkojilleen perusteetonta etua A:n velkojien kustannuksella, koska B:n asuntoa ei kuitenkaan voitaisi käyttää A:n velkojien tyydyttämiseen.

Näissä olosuhteissa sillä seikalla, mitkä olisivat A:n ja B:n asumiskustannukset vuokra-asunnossa, ei ole merkitystä eikä kyseisellä vertailulla siten voida perustella A:n osallistumista B:n asuntolainan hoitokustannusten maksamiseen.

Oikeusneuvos Arponen: Velkajärjestelylain 5 §:n 1 momentin mukaan velallisen on velkajärjestelyssä käytettävä velkojensa suoritukseksi kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihin (maksuvara).

Velallisen maksuvaralla tarkoitetaan näin ollen sitä rahamäärää, joka jää jäljelle, kun velallisen tuloista vähennetään välttämättömät menot, joihin lasketaan kuuluvaksi myös asumiskustannukset. Velkojen suoritusta varten velalliselle vahvistetaan maksuohjelma.

A ja B ovat avopuolisoita. He asuvat B:n omistamassa asunnossa. Kysymys on siitä, voidaanko A:n maksuohjelmassa ottaa huomioon B:n asuntoluoton velanhoitokustannuksia A:n asumismenoina.

Avopuolisoita tarkastellaan varallisuusoikeudellisessa lainsäädännössä samaan tapaan kuin keitä tahansa toisilleen vieraita henkilöitä. Avopuolisotkin saavat päättää vapaasti, omistavatko he esimerkiksi asunnon yksin vai yhdessä kumppaninsa kanssa. Lainojen ja korkojen suorittaminen toisen puolesta ei vaikuta erillisomistukseen sitä poistavasti. Myöskään velkajärjestelylaki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä avopuolisoiden keskinäisestä vastuusta toisen avopuolison yksin ottamasta velasta.

Avoliiton oikeudelliseen luonteeseen liittyvistä seikoista seuraa, että B on lähtökohtaisesti velvollinen itse suoriutumaan omistamaansa asuntoon kohdistuvista velanhoitokustannuksista. Toisaalta sosiaalilainsäädännössä on osittain toteutettu avioliiton ja avoliiton rinnastaminen. Perusteena on yhtenäistää sosiaalilainsäädännössä sovellettavaa perhekäsitettä ja siihen kytkeytyviä oikeusvaikutuksia. Velkajärjestelylaissa on säännöksiä, joilla pyritään turvaamaan velalliselle mahdollisuus säilyttää omistusasuntonsa velkajärjestelyssä. Asunto on perustavanlaatuinen edellytys yhteisen perhe-elämän viettämiselle myös avoliitossa. Kun tarkastelen asiaa tästä näkökulmasta, pidän perusteltuna päätyä seuraavaan.

Mikäli A on tosiasiallisesti ennen velkajärjestelyn aloittamista osallistunut B:n asuntoluotosta aiheutuvien velanhoitokustannusten maksamiseen tai mikäli avopuolisoiden asumisen turvaamiseksi on tarpeen, A:n maksuohjelmassa voidaan noita kustannuksia ottaa kohtuullisessa määrin huomioon sikäli kuin se on tarpeen perheen asunnon säilyttämiseksi. Huomioon otettavaa määrää harkittaessa voidaan arviointiperusteena käyttää vertailua siihen, mikä olisi A:n vastuulle jäävä osuus asumiskustannuksista, mikäli avopuolisot asuisivat vuokra-asunnossa.

Luotettavaa selvitystä ei ole esitetty siitä, että A olisi tosiasiallisesti osallistunut mainittujen velanhoitokustannusten maksamiseen ennen velkajärjestelyn aloittamista tai että avopuolisoiden asuminen omistusasunnossa vaarantuisi, mikäli osaa B:n velanhoitokustannuksista ei voitaisi ottaa huomioon A:n asumismenoissa.

Tässä tapauksessa sillä seikalla, mitkä olisivat A:n ja B:n asumiskustannukset vuokra-asunnossa, ei näin ollen ole merkitystä eikä pelkästään kyseisellä vertailulla voida perustella A:n osallistumista B:n asuntoluoton velanhoitokustannusten maksamiseen.

Näillä perusteilla olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Krogerus: Hyväksyn mietinnön.